22.12.2023
KARHUBASKET LYHYELLE JOULUTAUOLLE VOITOLLA KTP:STÄ

Kun kulkee niin kulkee (kuva: Janne Yli-Korhonen)
Korisliigan viimeinen ottelu ennen joulua pelattiin IKH Areenalla, kun KTP oli saapunut Kauhajoelle ja sai vastaansa kolmen ottelun voittoputkessa peliin päässeen Karhubasketin. Kyseessä oli joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen ja tärkeä molemmille, sillä taistelu ylemmän loppusarjan kuudesta paikasta käy kiivaana.
Ottelun ensimmäinen kymppi oli tasainen. Kotkalaiset käväisivät pisteen johtoasemassa, mutta isännät kuittasivat piikkipaikan nopeasti takaisin itselleen. KTP sai onnistumisia kolme kolmosta upottaneelta Miikka Marttiselta (9/3/4) ja vahvasti korille ajaneelta Vili Nymanilta (11/8). Avausneljännes päättyi lukemiin 24-20.

KTP käväisi toisella kympillä 28-29 johtoasemassa, nykäistyään pienen o-4 jakson. Sitten oranssipaidat repäisivät 16-0 jakson, jonka jälkeen lukemat olivat 44-29. Eemi Luukkonen (17/4) ja Topias Palmi (19/6) heiluttivat korisukkaa, mutta onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Eero Innamaa (13/4/2) esitti avauspuoliskolla 100 prosenttista heittotyöskentelyä. Vieraat eivät voineet vastustaa kauhajokisten hyökkäyspelaamista, eikä KTP saanut tilaa hyökkäyspäässäkään, joten taukolukemiksi tuli 58-34.

Karhubasket voitti toisen kympin 34-14 ja sama meno jatkui kolmannella kympillä, jonka oranssipaidat veivät 29-13. Jännitys pelistä kaikkosi, mutta 1507 katsojaa viihtyi IKH Areenassa seuraten taistelevaa kotijoukkuetta.
Viimeisellä neljänneksellä ero kasvoi 46 pisteeseen ja loppulukemat kirjattiin 106-65. Seitsemän kotijoukkueen pelaajaa pääsi kaksinumeroisille pistelukemille ja ainoastaan Jussi Ikkelä jäi ilman pisteitä. Nate Pollard (11/11/8) jakoi syöttöjä, poimi levypalloja ja syöksyi parketille irtopallojen perään. Samme Givens (15/6/6) jatkoi monipuolista pelaamista ja Shawn Hopkins (11/3) upotti vapaat kolmoset. Karhubasket voitti levypallot 45-37, jakoi 24 syöttöä, joilla kakkosten osumatarkkuus nousi 62,5 prosenttiin ja kolmosten 37,9 prosenttiin. Menetyksiä kirjattiin vain kuusi ja kotkalaisten kolmoset pidettiin 20 prosentissa.

-Olemme sarjan puolivälin joukkue, mutta tuki faneilta on mahtavaa ja iso kiitos siitä kaikille, Janne Koskimies aloitti pelin jälkeisen lehdistötilaisuuden. Tuntuu siltä, että meidän vastustajilla on vaikeuksia pelata meidän systeemiä vastaan, kun isot pelaajat tuovat palloa ylös. Emme ole olleet tällä kaudella puolustuspäässä niin intensiivisiä, mutta hyökkäyspelaaminen laittaa paljon painetta vastustajalle. Jos vastustajalle tulee kommunikaatio katkoksia tai menevät jonkun tilanteen alakautta, niin olemme löytäneet kaukoheittopelin. Tuntuu, että pelaajat nauttivat tästä systeemistä. Vastustaja ei ollut tänään vireessä 10 päivän tauon jälkeen. Me olemme pelanneet ja se näkyi tämän päivän ottelussa. Joulun jälkeen palaamme harjoituksiin 26. päivä, joten meidän joulutauko on lyhyempi, kuin osalla joukkueista.

Voitolla Karhubasket kiilasi KTP:n ohi sarjataulukossa ja viettää joululoman sijalla viisi. Neljäs perättäinen voitto teki hyvää taistelussa ylemmän loppusarjan paikoista, mutta taistelu jatkuu tiiviinä. Joululoman jälkeen pelit jatkuvat IKH Areenassa torstaina 28. joulukuuta, kun vieraaksi kello 18.30 alkavaan ottelun saapuu Kouvot.
Verkkotoimituksen viime hetken joululahja toiveena on voitto Kouvoista, joka takaisi todella vahvat asetelmat, jos joukkueita on tasapisteessä ylemmän loppusarjan viivalla 22 runkosarjaottelun jälkeen. Toki toivelistalta löytyvät kestosuosikit eli voitot paikallisvastustaja Kobrista, sekä kalavelkojen maksun IKH Areenassa Pyrinnölle ja Biisoneille syyskierroksen vierastappioista. Näillä neljällä voitolla kauhajokiset olisivat todella lähellä top kuusi paikkaa ja muut voitot olisivat vain bonusta.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille! Nähdään IKH Areenalla torstaina 28.12. kello 18.30 tai mieluusti vähän ennen sitä.
